Leikkipuistotoiminta Angry Birds -puistossa

Pääsimme myös haastattelemaan Angry Birds -puiston kerho-ohjaajia. Haastattelimme 17-vuotiasta Ida-Lotta Veijasta ja 16-vuotiasta Otso Hintikkaa.

Ida-Lotta ja Otso kertovat, että heidän tehtävänään on keksiä aktiviteetteja ja leikkejä lapsille, sekä yrittää rohkaista heitä mukaan heidän toimintaan. Otso sanoo myös, että he katsovat lasten perään ja että työ on melko yksinkertaista.

Ida-Lotta sanoo, että tämä on hänen ensimmäinen kesätyö, vaikkakin muuta työkokemusta löytyy. Otso kertoo, että tämä ei ole hänen ensimmäinen kesätyö. Hän on ollut aikaisemmin samankaltaisessa kesätyössä Vennivaaran puistossa.

Molemmat kertovat, että työ on mielekästä. Ida-Lotta kertoo pitävänsä lapsien kanssa touhuamisesta ja työ on senkin puolesta mukavaa, että saa olla ulkona ja liikkua. Otso lisää, että työ on vapaata ja rentoa.

Ida-Lotan mielestä haastavinta on osallistujien niukkuus. Otso toteaa, että siksi juuri onkin parasta, kun onnistuu saamaan porukkaa mukaan toimintaan. Parasta Ida-Lotasta on se, että näkee lasten tykkäävän leikeistä.

Kysyimme myös muutamia kysymyksiä liittyen työnhakuprosessiin ja ylipäätään Pikaduunista. Seuraavaksi kuulette mitä sanottavaa nuorilla oli tästä!

Molemmat kerho-ohjaajat ovat samaa mieltä siitä, että töitä oli helppo saada Pikaduunin kautta. Ida-Lotta sanookin, että Pikaduunin toiminta on selkeästi nuoria kannustavaa! Ida-Lotta ja Otso jatkavat samalla linjalla myös sen kanssa, että heidän toiveensa töiden suhteen otettiin hyvin huomioon, sillä työhaastattelussa tiedusteltiin esimerkiksi kiinnostuksen kohteita sekä tulevaisuuden suunnitelmia, ja sai itse vaikuttaa siihen, millaista työtä mielellään tekisi.

– Suosittelisimme Pikaduunia muillekin, sillä kesätyösetelillä on suhteellisen helppo hakea töitä, ja Pikaduunin tarjoamat kesätyöt eivät ole liian raskaita nuorille työntekijöille, kertoo Ida-Lotta ja Otso.

 

Terkuin,

Jannina & Ronja